Rokotukset
Koirien ja kissojen rokotuksia:
Muista, että ennen rokotusta koiralle tai kissalle on syytä antaa matohäätö!
Koirien normaali rokotusohjelma:
Parvovirus aiheuttaa koiralla vakavan,usein verisen ripulin. Jos pentujen emä on rokotettu asianmukaisesti, pennuilla on emon maidossa saamien vasta-aineiden antama suoja 10-12 viikon ikään asti. Tarvittaessa pennun voi rokottaa jo 7 viikon iästä alkaen parvoa vastaan (jos esim. ko. epidemiaa on alueella todettu). Parvoripuli voi aiheuttaa jopa pennun kuoleman muutamassa tunnissa oireitten alusta. Aikuinen, peruskunnoltaan hyvä koira oireilee yleensä lievemmin.
Parvovirus on ympäristössä erittäin kestävä ja esim. kennelolosuhteissa tulee pinnat käsitellä viruksia tappavalla aineella (esim. Virkon S), jotta se ei pääse ”asettumaan taloksi”.
Parvorokotus kannattaa pitää aina voimassa ainakin taajaan asutuilla alueilla, aktiivisilla harrastuskoirilla (jotka osallistuvat tilaisuuksiin, joissa paljon koiria) ja nartulla, joka on aikomus astuttaa. 1 vuoden iässä annetun rokotuksen jälkeen parvorokotteen suoja kestää 3vuotta.
Kennelyskä on useinkin viruksen ja bakteerin aiheuttama sekainfektio, joka aiheuttaa koiralle henkitorven tulehduksen. Koira alkaa yskiä ja kakistella, kuumettakin saattaa nousta. Peruskunnoltaan normaalilla koiralla yskäoireilu voi loppua muutamassa päivässä ja kunto muutenkin pysyä hyvänä (vrt. ihmisen ”flunssa”). Koiran tulee totta kai antaa olla levossa ja huolehtia siitä, että se juo runsaasti. Tarvittaessa voidaan yskää hillitä yskänlääkkeillä (kysy annostus eläinlääkäriltä). Joissain tapauksissa kennelyskä pitkittyy ja mukaan tulee ns. sekundaaritauteja, joten koira kannattaa tutkituttaa eläinlääkärissä, jos yskä ei muutamassa päivässä lopu tai koiran yleiskunto huononee (esim. ruokahaluttomuus tai >39,5 C kuume).
Kennelyskärokote antaa joskus vain osittaisen suojan (vrt. ihmisen ”flunssarokote).Kuitenkin rokotettu koira todennäköisesti oireilee vain lievästi. Kennelyskärokotetta voi suositella aktiiviharrastuskoirille sekä koirille, joilla on jokin perusongelma,jossa kennelyskä pahentaisi tilannetta huomattavasti (esim. ahtaat hengitystiet, sydänvika). KC-rokote, joka annetaan sieraimeen, antaa pitemmän suojan kuin pistoksena annettava Pi.
Penikkatauti on virus, jota vastaan on tärkeää säilyttää hyvä ns. laumaimmuniteetti. 90-luvulla Suomessakin kuoli satoja koiria penikkatautiepidemiaan, kun eräs paljon käytetty rokote oli antanut puutteellisen suojan. Penikkatautivirus aiheuttaa aluksi kuumeisen ”flunssan” (sierain- ja silmävuoto),joka saattaa näyttää menevän ohi. Sen jälkeen seuraakin uusi kuumevaihe, jolloin saatetaan havaita neurologisia oireita (tärinää, kouristuksia jne.). Penikkatauti on erittäin tappava, hermosto-oireilevan koiran ennuste on lähestulkoon toivoton. Rokote nykyisin antaa erittäin hyvän suojan.
Maksatulehdus on adenoviruksen aiheuttama hepatiitti.
Rabies eli raivotauti on eräs maailman vaarallisimmista eläintaudeista, koska se on tappava ja myös ihmiselle kohtalokas. Rabiesvirus hakeutuu hermokudokseen, mutta oireitten kehittyminen voi kestää jopa 6 kk altistuksesta (purema). Rabieseläimen käytös muuttuu: esim. luonnonvarainen eläin vaikuttaa harvinaisen kesyltä, lemmikkikoira omituiselta yms. Virus aiheuttaa hermohalvauksen, alkaen nielun ja suun alueen lihaksistosta (vesikauhu-nimitys juontaakin juurensa uhrin kykenemättömyydestä juoda vettä) edeten kaikkialle. Rabiesta on tälläkin hetkellä runsaasti esim. Eestissä ja muualla Euroopassa, joten koirien (ja ulkona liikkuvien kissojen!) rokottaminen sitä vastaan on tärkeää. Suomessa todettiin yksi rabiestapaus -03 hevosella.
https://www.kennelliitto.fi/koiran-omistaminen/koiran-rokotusmaaraykset
Näyttelykoirilta vaaditaan voimassaolevat penikkatauti- ja rabiesrokotukset. Linkistä voit lukea lisää.
Ulkomaille matkustettaessa kannattaa selvittää rokotusmääräykset eläinlääkäriltä! Normaalit rokotukset tulee olla kunnossa, lisäksi saattaa olla tarpeen / vaatimuksena esim. leptospiroosirokotus ja erilaiset loishäädöt.
Suomeen tuotavien eläinten ajankohtaiset maahantuontimääräykset löytyvät maa-ja metsätalousministeriön sivuilta: www.ruokavirasto.fi.
Kissojen rokotusohjelma:
Kissarutto on jokaisen kissan tärkein rokotus. Kissaruttovirus on erittäin kestävä ja etenkin pennuille kohtalokas. Kissaruton aiheuttaa kissan parvovirus, joka aiheuttaa voimakkaan vatsa- ja suolistotulehduksen. Tauti voi, kuten koirankin parvo, aiheuttaa todella nopean –jopa äkkikuoleman. Jopa kokonainen pentue voi kuolla yhtäkkisesti, ilman edeltäviä oireita. Vanhemmalla kissalla on jonkunlaiset mahdollisuudet selvitä, voimakkaalla tukihoidolla.
Kissalla on lukuisia hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia. Herpes- ja caliciviruksia vastaan on olemassa kissaruttoon yhdistetty rokote (”kolmosrokote”). Lisäksi voidaan käyttää klamydia-rokotteen sisältävää ”nelosrokotetta”. Flunssarokotus vaaditaan näyttelykissoille ja suositeltava se on myös ulkona liikkuville kissoille sekä jos talossa on useampia kissoja. Ulkona liikkuvat kissat ovat vaarassa saada myös lukuisia muita virustartuntoja, puhumattakaan liikenteen ym. vaaroista. Leukoosivirusta vastaan kissa on mahdollista rokottaakin.
Rabies voi tarttua kissaan virusta kantavan eläimen puremasta (esim. toinen kissa).Kts.koiran kohdasta ”rabies”.